ERISTYKSESSÄ - Ohi on



Kuusitoista päivää.

Kuusitoista päivää eristyksessä on keskimääräisesti enemmän kuin yleensä. Näin sanoi tutuksi käynyt koronahoitaja. 

Perjantaina ltapäivällä kävimme pilkkua viilaavan keskustelun oireista ja oireettomuudesta. 

Onko oireita? Ai yskää? Minkälaista yskää? Limaistako? Kuivaako? Erittyykö limaa? Limaa? Onko limaa? 

Ei limaa, vaan kuivaa yskää. Sellaista yskää, mikä kiihtyy, kun puhun. Sellaista, että pitää rökiä ja kurkkua selventää. Ääni meinaa jäädä kurkun kuivuuden jalkoihin. Ei limaa. 

Kuiva yskä on yleinen koronan jälkioire. Se ei ole este eristyksen purkamiselle.

Tältä osin jihuu.

Hoitaja kyselee kahden viimeisen päivän meininkiä. Kerron, että keskiviikko illasta alkaen alkanut selkeästi helpottamaan. Kaksi oireetonta päivää vaaditaan eristyksen purkamiseen. Eli to ja pe. Lauantaina vapaus koittakoon. Koronatestiä ei tarvita. Eristyksen purkaminen pohjautuu kahteen  oireettomaan päivään. 

Kysyn vielä, että voinko käydä testeissä kuitenkin varmuuden vuoksi. Hoitaja kertoo, ettei se ole hoitosuositus. Ei hän voi sitä estää, muttei hän sitä myöskään suosittele.

Asia selvä.

Vapaus

Vapaus, joka jännitti. "Olenko oikeasti koronasta vapaa? Voinko kuitenkin vielä tartuttaa? Mitä jos,  mitä jos, mitä jos? 

Sain kohtalotoverilta vinkkiä eristyksen purkamisen jälkeisestä luulotautisuudesta. Se iski myös minuun heti lauantaiaamuna. Tunnustelin kehoni tuntemuksia niin tarkalla korvalla, että olin jo varma, että korona on kaapannut minut uudestaan pihteihinsä.

Olin kuitenkin kaukaa viisas ja tiesin, että nyt pää vie naista, eikä nainen päätä. "Mitä jos" kysymykset saisivat nyt jäädä. Lehmätkin lentäisivät, jos.

Vapaus

Pakkasin kimpsut ja kampsut. Suuntasin keltaisen Joponi kohti Heikkiä ja pikku tyttöjä.

Nahkurintiellä odotti tytöt, jotka kiersivät minut edelleen kaukaa. Selvensin  tilannetta, ettei ole enään mitään syytä pitää äitiä avaruudesta maahan saapuneena aliena. 

Tytöt peräänkuuluttivat testiin menemistä, koska kavereiden vanhemmat eivät uskalla antaa lastensa leikkiä heidän kanssaan, jos en käy testeissä.

Selvennän, ettei hoitosuosituksiin kuulu testissä käynti. 

Päivän mittaan käy yhä selvemmäksi, että vapauteni on saanut hysterian jälleen roihahtamaan. Testejä vaaditaan ja huomaan käyräni nousevan.

Onko juuri näin, että minun on mentävä hoitosuositusten vastaisesti testiin, jotta aikuiset pärjäisivät pelkojensa kanssa siten, että uskaltaisivat päästää lapsensa meille?

Onko minun tehtäväni rauhoitella nouseva hysteria, joka ei selvästikään välitä koronaohjeista, jotka ovat täysin selkeitä ja helposti netistä löydettävissä.

Yritän päästä testiin, mutta lähdin liian myöhään liikenteeseen. Testauspaikka oli juuri sulkeutunut.

Pienimmäinen vuodatti kyyneleitä, kun ei päässyt kaveriporukan mukaan. 

Olen jo yli kaksi viikkoa kärsinyt perheeseemme pesiytyneestä koronahysteriasta, jonka surullisena seurauksena välit ovat tulehtuneet tietyissä suhteissa perheemme sisällä. 

Angstisuus ja pelon kanssa pelailu ovat rikkoneet ja syyttävät sormet osoittaneet. Ylimielisyys ja mielivaltaisuus ovat olleet kuin perusvire kaiken alla.

Nyt kun kaiken pitäisi olla ohi, niin ei olekaan.

Olen edelleen Alien, joka kantsii kiertää kaukaa.

Tästä huolimatta, hyppäämme Heikin kanssa Jopojemme selkään ja ratsastamme Kemijoen rantaan, jossa minulle tarjoillaan rakkaudella räätälöity yllätys shampanjoineen, ruusuineen ja noutoruokineen.

Mieleni kohenee kuin taikaiskusta. Koko loppupäivä on kuin "vapauskuplassa" lillumista. Kirjaimellisesti. 

Lilluimme porealtaassa monta monituista tuntia niin, että lasten täytyi tulla meitä jo hätistelemään. Olisi heidän vuoronsa.

Mitä koronasta jäi käteen?

Hysteria

Olen joka solullani saanut tuntea sen voiman ja en suosittele sitä kenellekään. 

Järki olisi hyvä saada pysymään päässä, kun pelko vie pässiä sarvista. 

Jäi minulta myös käteen kiitollisuus niistä monista ihanista tsemppi viesteistä, joita olen saanut osakseni yhä uudelleen ja uudelleen. 

Kiitos ❤️

Kiitos myös yllättävästäkin mielenkiinnostanne blogikirjoituksiani kohtaan. Olen niin kiitollinen siitä, että te jaoitte kanssani koronamatkani. Minun ei todellakaan tarvinnut taivaltaa sitä yksin.

Kiitos ❤️ Terhi














 












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paholainen - annoin pikkusormen, se vei koko käden

Jumalainen suunnitelma

F33.0