Rakentava erillisyys parisuhteessa

Parisuhteessa vaikeuksien taustalla on usein vuorovaikutuksen ja tunnetaitojen hankaluutta. Siellä vaikuttaa myös lapsuuden perheestä opitut mallit, roolit ja selviytymiskeinot. Kun rakentava riitely ei enää onnistu ja ajatukset, tunteet sekä omat kokemukset jäävät vaille ymmärrystä on parisuhde kriisiytynyt. Mitä pidempään parisuhde on kriisiytynyt, sitä todennäköisempää on eron mahdollisuus. Parisuhde on kuin vanha puusilta. Jos toinen pää alkaa elämään (edustaa parisuhteen toista puolikasta), niin toisen pään on reagoitava siihen ja elää mukana. Muuten silta romahtaa. Ei se kestä sitä, että toinen puoli heiluu ja huojuu ja toinen puoli sinnikkäästi pysyy paikallaan symbolisesti sanoen; ”Minähän en tästä mihinkään muutu, enkä ala millekkään. Kaikki on hyvin!” Huojuva puoli on ilmiselvästi eri mieltä. Se suorastaan huutaa muutosta. ”Minä en voi elää tässä suhteessa!”

Vuosi sitten oma parisuhteeni oli ajautunut jo niin pahaan kriisiin, että olimme puolisoni kanssa, kuin tuo vanha huojuva puusilta. Aluksi se olin minä, joka heiluin ja huojuin, mutta lopuksi puolisoni liittyi seuraan. Huojuimme molemmat ja olimme samaa mieltä siitä, että jotain on tehtävä. Vaikka mukailimmekin toistemme huojuntaa, ei silta olisi sitäkään loputtomiin kestänyt, koska perustukset olivat heikot. Ne oltiin rakennettu hiekkamaalle aika pinnallisesti. Jotakin oli siis tehtävä tai ero olisi ollut väistämätön. 

Me teimme diilin, johon molemmat sitoutuivat. Päätimme hankkia kaksi kotia ja minä lensin omaan pesään meidän yhteisestä pesästä. En jättänyt puolisoani, vaan jätin toimimattoman parisuhteen. Teimme yhdessä tietoisen päätöksen erillisyydestä, jonka tarkoituksena oli haudata parisuhde, jonka toimintamekanismit olivat käyneet kelvottomiksi.  Rakentava erillisyys on tilan tekemistä itselle ja toiselle. Se on vapautta kasvaa siksi mitä on ja samalla nöyryyttä sallia se sama toiselle. Ei todellakaan mikään helppo juttu. Luulen, että se on kaikista vaikein tehtävä parisuhteen sisällä. 

Rakentavassa erillisyydessä on tarkoituksena, että molemmat tarkastelee ja tutkii omaa toimintaa ja käyttäytymistään parisuhteessa. Tämä vaihtoehto tarkoittaa sitä, että lähtökohtaisesti täytyy olla valmis katsomaan itseään peilistä. Jos tahtotila on osoittaa toista syyttävällä sormella ja nähdä vika vain hänessä, niin ei tule onnistumaan. Meillä oli säännöt, miten eron aikana toimitaan ja miten ollaan yhteydessä ja kuinka paljon. Kummankin oli sitouduttava omaan kasvuun. Kolmannet osapuolet eivät kuuluneet tähän diiliin.

Erillisyys ei automaattisesti tarkoita sitä, että sillä vältetään ero. On täysin mahdollista, että se vain vahvistaa eropäätöstä. Itse olen sitä mieltä ja nyt voin sanoa jo kokemuksesta, että mielestäni avioeroprosessiin kuuluva puolen vuoden harkinta aika on liian lyhyt. Itse en vielä puoli vuotta erillään asumisen jälkeen ollut varma, miten tässä käy. Meidän kohdalla voi sanoa, että tämä meni hyvin, koska meillä oli kova tahtotila pelastaa tämä parisuhde. Haluan kuitenkin korostaa, että ero voi olla myös hyvä loppuratkaisu rakentavasta erillisyydestä.

 Tällä hetkellä meidän suhteen jälleenrakennus on hyvässä vaiheessa ja uusia perustuksia työstetään.  Nyt on sen verran kokemusta,  itsetuntemusta, tietoa ja taitoakin, että se onnistuu. Olemme ottaneet käyttöön hyväksi todettuja työkaluja, jotka löysimme erillisyyden aikana.  Kaikesta tästä huolimatta, en pysty lupaamaan, että parisuhteemme kestäisi ikuisesti. Miten voisinkaan, kun meitä on kaksi. Toisen puolesta en voi luvata mitään ja omasta puolestani riittää, että nyt on hyvä olla näin. Tiedän, etten voi omistaa toista ja meillä on vapaa tahto tehdä valintoja oman elämän parhaaksi. Tämän vapauden minä haluan antaa niin puolisolleni, kuin itsellenikin. Paradoksaalisesti se on terveen suhteen perusta, koska vain vapaana me voimme kasvaa itseksemme ja siten voida hyvin myös parisuhteessa.