keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Exiä, nyxiä, exien nyxiä ja nyxien exiä

Saimme viettää hilpeissä, ellei jopa "sokka irti" meiningeissä perheenjäsenemme valmistujaisia viime viikonlopulla. Sen verran mukavaa oli, että siitä syntyi inspiraatio tähän kirjoitukseen. Väistämättä mieleeni palautui blogikirjoitukseni parin vuoden takaa: "Kuinka monet juhlat sinä aijot pilata tänä kesänä." http://jokasolulla.blogspot.com/2018/06/kuinka-monet-juhlat-sina-aiot-pilata.html

Kirjoitukseni pohjautui Heli Vaarasen saman nimiseen kolumnikirjoitukseen https://yle.fi/uutiset/3-10247979, johon tein ikäänkuin oman vastineen.  

Helin kirjoitus käsitteli avioerojen ja uusien suhteiden maastoa,jossa perhejuhlista on tullut eronneiden vanhempien ja heidän uusien kumppaneidensa kolmiodraaman näyttämöitä. Hän viittasi eronneilta hävinneeseen hienotunteisuuteen mennyttä elämää ja entistä perhettä kohtaan. Niinpä Heli vetosi uusiin kumppaneihin ja heidän sensitiivisyyteensä. Tähän asti olen Helin kanssa täysin samaa mieltä, mutta ensimmäinen ohje vei minulta maton alta. Se herätti minussa voimakkaan vastareaktion, joka pohjautui omiin kokemuksiini. Mielestäni Heli ei ymmärtänyt mistä kirjoitti. Korjaan, Heli kirjoitti lähtökohtaisesti täyttä asiaa, mutta mielestäni hän lähestyi exä, nyxä teemaa sillä oletuksella, että jokaisella eronneella ja uudella nyxällä olisi kypsyyttä ylipäätänsä edes haluta ymmärtää, mistä hän kirjoittaa, saati, että vielä toimisi näiden ohjeiden mukaan. Heli ei ottanut huomioon, että  kaikesta onnesta huolimatta, uusi orastava rakkaus suhde voi olla rikkinäisten ihmisten suhde, jossa esim. epävarmuus ja mustasukkaisuus loistaa läsnäolollaan. Tunteita, jotka hajottaa ja hallitsee. Tämä voi tehdä mahdottomaksi hoitaa eron jälkeiset tilanteet siten, kuten Heli kirjoitti. Minäkin olisin ollut enemmän kuin mielissäni jos osakseni olisi langennut niin kypsä exän nyxä, joka sensitiivisyydellään ja viisaudellaan olisi pelastanut minut useilta kyynelvirroilta. 

Onnekseni olen saanut kokea ja elää todeksi hyvin erillaista exien, nyxien ja exien nyxien yhteistyötä ja yhdessäoloa. Sellaista yhdessäoloa, jossa vedetään yhtä köyttä ja puhalletaan samaan hiileen. 

Olen saanut kokea, että meillä nyxillä, exillä ja exien nyxillä on parhaimmillaan mitä viihdyttävämpää meininkiä. Yhdessä oleminen on luontevaa ja kivutonta. On naurua ja iloa. Tähän yhtälöön myös lapset linkittyvät hyvin luontevasti siten, ettei rajoja itseasiassa edes ole. Tavallaan voisi ajatella, että kaksi perhettä muuttuu yhdeksi isoksi suurperheeksi. 

Miten ihmeessä tämä on mahdollista?

Olen aina sanonut, että uusperhekuviot saadaan palvelemaan yhteistä hyvää fiksujen aikuisten turvin. Tämä ei ole helppoa, sillä taustalla voi vaikuttaa suuret tunteet ja suuret voimat. Osa niistä on voinut syntyä jo kauan kauan sitten. 

Erovanhemmuus, uusperhevanhemmuus, exien ja nyxien yhteistyö ja nyxien asemoituminen yhtälöön saa kapuloita rattaisiin nimenomaan meidän ihmisten tunteiden vuoksi. Meidän tiedostamattomien ja tiedostettujenkin kipujemme ja kärsimyksiemme vuoksi. Meidän historian vuoksi. Meidän varjojen - pimeän ja piilotetun vuoksi.  Vaatii paljon, että pystyy laittamaan kaiken tämän taustalle, jotta saisi uusperheen asiat hoidettua lasten kannalta mahdollisimman hyvin. Samalla pyrkiä kunnioittamaan jokaista aikuista, joka uusperheen keskiöön kuuluu. Tämä siis tarkoittaa vähintään kolmea aikuista, joiden tahtotilana on lasten etu. Ei oma etu. 

Haluan painottaa, etten pidä tätä itsestäänselvyytenä. Juuri siksi tunnenkin suurta ylpeyttä ja kiitollisuutta meistä kaikista, jotka olemme olleet rakentamassa yhtälöä, johon kaikki perheenjäsenet luontevasti asettuu lapset, exät ja nyxät huomioiden. Haluan myös alleviivata, ettei tämä ole yhdellekään meistä aikuisista kivutta käynyt. Niin paljon liikkuvia osia, niin paljon huomion arvoista, niin paljon joustoa, ymmärrystä, peiliin katsomista...

Kuinka siis tulla fiksuksi exäksi ja fiksuksi nyxäksi? 

Tämä kysymys saattaa provosoida ja herättää ärtymystä. "Että vielä pitäisi fiksu olla, kun exä on tollanen kusipää." Ymmärrän. Ymmärrän oikein hyvin. Siitäkin huolimatta pyydän, että ohjaatte sormenne osoittamaan omaa napaanne. Tiedän senkin, miten vaikeaa se on. Olisi paljon helpompaa syyttää ja osoittaa toista sormella. Varsinkin, kun siellä on todellista kusipäätoimintaa.

No niin. Fokus on siirtynyt itseesi. Tästä kaikki lähtee. Keskityt vain itseesi.

Olet sitten yhteisymmärryksessä eronnut, jätetty, jättäjä, karannut tai muuten vain hukassa, niin pidä fokus omassa navassasi. Se nimittäin auttaa sinua näkemään oman roolisi siinä, miksi kariutuneelle parisuhteellesi kävi niin kuin kävi. Sinulla on siinä iso rooli. Se on 50%. Se on paljon. Kun ymmärtää tuon 50%: n sisällön ja merkityksen, saa se myös exän näyttäytymään eri valossa. Exää voi jopa ymmärtää. Voi jopa ajatella, että ihme, että hän jaksoi näinkin kauan. 

(Kun minä katsoin peiliin. Mitä näin? Ylianalysoiva kontrollifriikki, joka luuli tuntevansa toisen läpikotaisin ja oli vakuuttunut omasta tarpeellisuudestaan ex-puolisonsa kasvulle ja kehitykselle. Kaikki langat käsissä ja ylivastuullisena pidin huolen, että puolisoni alivastuullisuus vain lisääntyi. Tähän päälle ripaus Turkkalaisista sukujuurista juontavaa  dramatiikkaa, niin kaikki olikin ex-puolisoni vikaa, joka tarkoittikin, että "Miksi minun pitää aina tehdä kaikki!" ) ... No Huh huh!

Tässä se oli. Oma tontti on hoidettu. 

Mistä sitten johtuvat kaikki Heli Vaarasen mainitsemat draamat sukujuhlissa? 

Koska tätä työtä ei tehdä. Se on aivan sama oletko exä, nyxä, exän nyxä, nyxän exä tai nöksän näksä, niin jos olet tuon 50% syväsukeltanut, on itsetuntemuksesi kasvanut niin paljon, että itsevarmuudeltasi pystyt kyllä sensitiivisyyteen, luottavaisuuteen ja ennekaikkea arvostat itseäsi. Arvostat itseäsi, koska olet kohdannut omat varjosi, pelkosi, ei niin imartelevat puolesi tuossa 50%: ssa. Se on samalla se puoli meissä, jonka näkyväksi tekeminen tekee meistä vahvoja. Kuten sanotaan, oikea vahvuus syntyy heikkouden ja haavoittuvuuden hyväksymisestä. Ei sen kieltämisestä. Sen vuoksi ja vain sen vuoksi olet enemmän sinut itsesi kanssa. Tällöin myös asemoituminen uusperhekuvioon, jossa viliseen nyxän exiä ja exän nyxiä on huomattavasti kivuttomampaa kaikkia osapuolia ajatellen.

Kun oman varjonsa kohtaa, sitä ei tarvitse projisoida muihin. Ellei sitä kohtaa, alkaa kärsimysnäytelmä, jossa varjot saavat rauhassa temmeltää viljellen pahoinvointia sinne, tänne ja tuonne. Tätä näytelmää joudutaan hyvin monessa eroperheessä seuraamaan joko nyxän, exän, exän nyxän, nyxän exän tulokulmasta käsin. Pahimmillaan useammasta tulokulmasta käsin.

Lopuksi vielä... Sinä, joka et ole elämässäsi koskaan vielä eronnut ja olet juuri rakastunut. Olet uuden, vakavan parissuhteesi perustusten äärellä, niin varjon kohtaaminen koskee myös sinua. Kohtaa kipusi ja kärsimyksesi. Kohtaa ne ei niin imartelevat puolesi. Tule tietoiseksi. Tunne itsesi. Tunne historiasi ja sen vaikutukset tähän päivään ja ihmissuhteisiisi. Se on parasta, mitä voit itsellesi tehdä. Se on parasta, mitä voit parisuhteellesi tehdä. Se on parasta, mitä voit ympärilläsi oleville ihmisille tehdä. 

Tunne itsesi! 

💓 Terhi

 


sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Lepakko ja korona





Shamanistisessa perinteessä lepakko symboloi siirtymäriittiä ja transformaatiota. Eli vanhan minän kuolemista ja muutosta. Se symbolisoi muutoksen voimia, joiden mahti voi myös yllättää. Sen muutosenergia voi tuoda elämään tummia sävyjä ja vaikeuksia. On selvää, että kriisit, suuret muutokset ja henkinen kasvu/kehitys eivät ole helppoja prosesseja.

A L K U - sen partaalla ei koskaan ole kaikkein helpointa, koska pimeintä on juuri ennen auringon nousua.

Lepakko voi olla merkkinä lähestyvästä siirtymisestä syvempään itsetutkiskelun vaiheeseen. Tällä matkalla on ihmisen kohdattava pahimmat pelkonsa ja varjonsa. Myös Maya-intiaaneille lepakko merkitsi initiaatiota ja jälleensyntymää. Jälleensyntymisen voi nähdä metaforan kautta, jossa käärme luo nahkaansa. Me synnymme uudelleen kuin nahkamme uudeksi luotuna, viisastuneempina, tietoisempina ja paremmin omissa nahoissamme viihtyvinä. Tämä muutos heijastuu tietenkin myös ympäristöön. Tietoinen ihminen on ympäristölleen huomattavasti mieluisampi, kuin tiedostamaton.

Lepakko ”elää” öisin ja sen voimat liittyvätkin, alitajuntaan, muuttuneisiin tietoisuuden tiloihin ja magiaan. Ihminen elää päivätajunnassa voimakkaasti arkitodellisuudessaan ja roolissaan, joka on erillään maagisesta minästä. Yön tullen hän muuntuu toiseksi, kuin batman tai shamaani, joka shamanistisesta tietoisuudentilasta käsin saa käyttöönsä kykyjä ja voimia, jotka mahdollistavat hänen työskentelyn ihmisiä auttaessaan.

On jo pitkään ollut keskustelua siitä, miten ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta ja omasta sisäsyntyisestä henkisyydestään. Nyt korona laittaa meidät  pysähtymään. Eikä vain pysähtymään, vaan ottamaan etäisyyttä kaikkeen siihen, joiden perässä olemme juosseet (samalla, kun olemme juosseet itseämme pakoon) uskoen, että se onni ja autuus löytyy jostakin sieltä itsemme ulkopuolelta. Nyt meidän pitääkin linnoittautua koteihimme ja sietää itseämme. Pysähtyä itsemme äärelle ja kohdata itsemme. Meidän täytyy kohdata oma rajallisuus, haavoittuvuus ja pienuus. Kuinka pieniä olemmekaan, kun luonto nostaa pikkusormensa ...vai onkohan se kuitenkin keskisormi?

Ei siis ole ollenkaan huono juttu, että joudumme kohtaamaan haavoittuvuutemme, koska siinä piile juuri muutoksen mahdollisuus – transformaatio –  muuttua yhä tietoisemmaksi ihmiseksi. Se tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että ihminen on oman elämänsä batman tai shamaani, jonka tietoisuus on enemmän kuin järki ja arkitodellisuus antaa meille ymmärtää. Lisääntyneen tietoisuuden myötä sanamme, tekomme ja valintamme ovat tietoisempia. Tällöin olemassaolomme palvelee kaikkien, koko maailmankaikkeuden  hyvää. 


Korona lähti leviämään Kiinan Wuhanista, todennäköisesti Huananista torilta, jossa myydään ja teurastetaan eläviä eläimiä.

Koronavirukset ovat alun perin lepakoiden viruksia. Ne ovat kehittyneet lepakoissa jo miljoonia vuosia ja aina välillä muuntautuneet sellaisiksi, että voivat tartuttaa myös ihmisiä. Nyt tämä lepakoista periytynyt virus pakottaa meidät historialliseen muutokseen. Meidän tarve kontroloida, olla maailman valtiaita, oman egomme vankeja, valtaan hullaantuneita ja ekosysteemin kunkkuja kyseenalaistuu nyt, kun luonto nostaa keskisormensa. 

Viime syyskuussa maailman terveysjärjestö WHO varoitti raportissaan World at Risk, että maailma on täysin valmistautumaton nopeasti leviävään
virustautiin. ”Maailmassa on vakava alueellisen tai globaalin tuhoisan epidemian tai pandemian uhka, joka ei aiheuttaisi ainoastaan ihmishenkien menetyksiä vaan myös talousromahduksia ja yhteiskunnallista kaaosta”, raportissa todettiin. 

Kaikesta tästä huolimatta koronalla on kolikon toinen puoli ja se on huomattavasti kirkkaampi, kuin mitä tämä hetki heijastaa. Siellä kirkkaammalla puolella minä näen batmanin mustan varjon kirkkaan valoheijastuksen keskellä. Se edustaa meissä kaikissa olevaa supersankaria, joka palvelee yhteistä hyvää. Meidän täytyy vain antaa sille mahdollisuus syntyä.

Solidaarisuuden ja yhteisen hyvän puolesta  💓 Terhi 
Kaikille meille voimia. Tämä on uuden alku.





tiistai 18. helmikuuta 2020

Ihmeellinen on elämä

Mieleeni palautui uskomaton tapahtuma menneisyydestä, jota voisi kutsua ihmeelliseksi joulutarinaksi, mutta ennen kaikkea se kertoo Ihmeestä. Olen tarinaa usein kertonut, mutten koskaan auki kirjoittanut.

Tapahtumasta on jo lähemmäs parikymmentä vuotta, joten muistikuvani ovat joltakin osin haalistuneita, ehkäpä värittyneitäkin. Se voi johtua myös itse tapahtumasta, joka oli traumaattinen ja kaiken järjen mukaan, sen olisi pitänyt päättyä suureen tragediaan.

Elettiin jouluaattoa 2003. Minä ja silloinen mieheni lähdettiin kinkunsulatuslenkille. Oli todella kaunis jouluaattoilta. Pakkasta oli juuri mukavat alle kymmenen astetta ja lunta satoi lempeästi ja hissukseen. Puut notkuivat tykkylumesta ja juuri satanut lumi oli luonut pehmeän peitteen tien päälle.

Kävelylenkkimme oli jo loppusuoralla ja lähestyimme mummolaa, jonne olimme jättäneet myös pienen tyttömme mummon ja papan hoiviin. Juttelimme niitä näitä jouluisissa tunnelmissa. Edessämme hyvän matkan päässä käveli kaksi pientä lasta, tyttö ja poika. Kenties hekin olivat vähän ulkoilemassa kauniissa jouluaaton illassa. 

Samaan aikaan meidän ohitsemme ajoi auto, jossa joulupukki muorinsa kanssa tekivät matkaa. Muistan, että heilutin kättä ja huusin nauraen, että joulupukki ja muorihan siellä menee. Muistan myös ajatelleeni, että nyt nämä lapsetkin näkevät pukin liikenteessä. Tuolloin ja vielä tänäänkin joulupukin näkeminen jouluaattona työntouhussa on melkein yhtä jännää kuin lapsena.

 Samaan aikaan tyttö ja poika alkoivat ylittämään tietä.

Kaikki tapahtui sekunneissa. Kuulin jarrujen lyövän pohjaan. Joulupukin auto yrittää tehdä väistöliikettä, ja ajautuu ojaan. Lumi pöllyää sakeana pilvenä. Huomaan pian, että toinen lapsista on kadonnut. En muista muuta, kuin että juoksimme ojaan. 

Joulupukki ja muori tulivat ulos autosta, joka oli vajonnut ojan pehmeään lumeen. Muori itki hysteerisesti ja ei kyennyt mihinkään toimintaan. Pukki oli myös täysin shokissa. Heillä ei kuitenkaan ollut selkeästi mitään fyysisiä vammoja. En muista, puhuinko heille tässä vaiheessa. Ainoa päämääräni oli mennä tytön luo. En myöskään muista, huomioinko poikaa ollenkaan.

Ojan pohjalla ei näkynyt ketään, mutta kuulin itkua auton alta. Polvistuin katsomaan auton alle ja pelkäsin kuollakseni, mitä tulen näkemään. Toisaalta itku oli huojentavaa. Tyttö makasi auton alla symmetrisesti keskellä autoa ja täysin auton linjassa. Hän oli hiukan vajonnut pehmeään lumeen, kuitenkin niin, että saattoi hengittää vapaasti. Aloin juttelemaan tytölle niin rauhallisesti kuin pystyin. Kurotin koskettaakseni ja rauhoitellakseni häntä. Toistin koko ajan, että ei mitään hätää. Kyselin häneltä tuntemuksista ja pyysin häntä liikuttelemaan käsiä ja jalkoja. Hän pystyi liikuttamaan kaikkia jäseniään siinä määrin, kuin se auton alla on mahdollista. Missään ei myöskään tuntunut kipua. Sairaanhoitajana tiesin, että nämä ovat jo erittäin hyviä merkkejä. Tyttö oli selkeästi shokissa, mutta hengitys kulki hyvin, eikä sekään tehnyt kipeää. Päässä ei myöskään tuntunut kipua. Mitään vaurioita ei näyttänyt olevan rangassa, ei päässä, ei jäsenissä. Verta ei näkynyt missään!

Jossakin välissä olimme saaneet pukin soittamaan ambulanssin. Tässä vaiheessa myös oli selvinnyt, että kyseessä oli sisarus lapset. Muistelisin, että ex-mieheni oli pojan vierellä, kun minä olin tytöstä pitämässä huolta. Poika kertoi, että he asuivat ihan lähettyvillä. Hän halusi juosta kotiin hakemaan vanhemmat paikalle. Siinä me odottelimme ambulanssia ja tytön vanhempia. Makasin auton kyljessä kiinni ojanpohjalla ja pitelin tyttöä kädestä kiinni ja juttelin ja rauhoittelin häntä parhaani mukaan.

En tarkalleen muista, mutta kuvittelen muistavani niin, että äiti juoksi paikalle ennen ambulanssia. Näin, että hän juoksee ylämäkeen sellaisella vimmalla, johon ei pysty kuin silloin, kun kehossa on adrenaliinisyöksy. Hän hyppää leijonaemon raivolla ojaan ja huutaa, että nyt se auto pois tytön päältä. Äiti tarrautuu auton pohjaan ja alkaa nostamaan autoa ilmaan. Tässä vaiheessa me muutkin aktivoidumme ja auto nostetaan tytön päältä. Olen kuitenkin melko varma muistikuvasta, jossa näen lähtökohtaisesti äidin yksin nostamassa autoa. Se nousi toiselta laidalta ilmaan jo pelkästään hänen leijonaemon raivolla.

Tällä tytöllä ei ollut päällisin puolin mitään merkkejä auton alle jäämisestä. Oli vaikea käsittää äidin ottaessa tyttöä syliin, että hänen päältään oli juuri nostettu joulupukin ajama henkilöauto, jonka alle hän jouluaattona jäi raahautuen auton alla ojaan saamatta mitään fyysisiä vammoja. Toppa-asukin oli muistaakseni ehjä. Hanskat olivat lentäneet käsistä.

Eikö tämä ole Ihme?
Eikö tämä ole Ihmeellistä elämää? 💕

Lopuksi on pakko mainita, että kirjoittaessani auki tätä kokemustani, en voinut estää käsiäni vapisemasta. En, vaikka tapahtuneesta on jo lähes kaksikymmentä vuotta.💓 Terhi

Exiä, nyxiä, exien nyxiä ja nyxien exiä

Saimme viettää hilpeissä, ellei jopa "sokka irti" meiningeissä perheenjäsenemme valmistujaisia viime viikonlopulla. Sen verran muk...