Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Hän rakasti terveyttä minussa

Kuva
Katsoin tällä viikolla hienon dokumentin kahdesta skitsofreniaa sairastaneesta naisesta, jotka toipuivat sairaudesta pitkän, säännöllisen psykoterapian avulla, ilman psykoosi lääkitystä.  Dokumenttielokuva ei ollut vain ylistys ihmisen kyvystä toipua äärimmäisen tuskallisista kokemuksista ja mielen vakavasta sairaudesta, vaan myös ylistys psykoterapialle ja sen mahdollisuuksille.   Se oli ylistys kohtaamiselle ja hyväksyvälle läsnäololle. Se oli ylistys luottamukselle. Se oli ylistys toivolle ja valolle. Minulla oli aikoinaan tapana tehdä pientä vertailevaa kenttätutkimusta läheisteni ja kavereiden keskuudessa kysyen heiltä; Kumman sairauden valitsisit, jos olisi pakko valita; syöpä vai skitsofrenia? Arvatkaa, miten tulokset jakaantuivat?      Kaikki valitsivat syövän ilman yhtäkään poikkeusta. Kaikki!  Miksi? Mistä tämä kertoo? Mielen sairaus on selkeästi suurempi uhka omalle olemassaololle ja identiteetille, kuin hoitamattomana kuolemaan johtava vakava somaattinen

Mestariteos

Kuva
                            Luovu yrityksestä tulla joksikin, koska olet jo mestariteos. Voisiko olla niin, että sisällämme on mestariteos, joka ei saa tilaa pyrkimyksiltämme? Voisiko olla niin, että mitä enemmän pyrimme tulemaan joksikin, sitä vähemmän mestariteos saa tilaa? Jos vain astuisi syrjään, niin mestariteos paljastuisi. Kenen pitäisi astua syrjään? Ehdollistuneen mielen. Mieli, joka on syntynyt vuosisatojen – tuhansien saatossa yhteiskunnan, kulttuurin, kasvatuksen ja uskontojen seurauksena. Kuinka paljon me käytämme aikaa, energiaa ja potentiaalia materialistisen, pinnallisen olemuksemme kehittämiseen? Länsimainen kulttuuri arvostaa korkeaa koulutusta, työtä ja tietoa. Eikä niissä itsessään mitään huonoa olekaan, mutta ne vievät tilan mestariteokselta.  Länsimainen kulttuuri elää ”tekemisen tilasta käsin” silläkin kustannuksella, että se on kestämätön. Tekemisen tila karttaa pysähtymistä, hiljentymistä ja itsensä äärelle pysähtymistä. Tekemisen til

SOMELAKKO

Kuva
Olen ollut kuukauden somelakossa. Maailma, jossa somea ei ollut, oli yllättävän seesteinen mutta jossain määrin yksinäisempi.  Ensimmäinen asia, joka tulee lakostani mieleen on ymmärrys siitä, miten paljon some on aikaani vienyt. Toinen ajatus on, miten paljon sain aikaa lisää, kun poistuin somesta. Lakon alussa sormeni hivuttautui täysin automaattisesti facebook linkille ja ei aikaakaan, kun tajusin olevani facessa ja …argh…iiiik… äkkiä pois! Tämä tapahtui täysin automaattiohjauksella. Pelottavaa! Työpaikalla työkoneeni hiiri kulkeutui kämmeneni alla vaivihkaa face linkille vain pyöriäkseen hetken siinä, jonka jälkeen tappio oli tunnustettava. ”Et saa painaa sitä!” Tunsin ulkopuolisuuden tunnetta ja jotain yksinäisyyteen rinnastettavaa fiilistä. Ajatus oli, että jään jostain paitsi, jossa kaikki muut ovat osallisena, paitsi minä. Parasta, mitä lakosta sai, oli aika ja seesteisempi olo. En ole lukenut aikoihin niin paljon, kuin tämän kuukauden aikana. Ahmin 4,5 kirj