lauantai 13. tammikuuta 2018

Kun auttajan elämä kriisiytyy

Mitä kun ammattiauttajan oma elämä ajautuu kriisiin? 
Tämä aihe on itselle hyvin ajankohtainen. Henkilökohtaisessa elämässä tapahtuneet ja käynnissä olevat olosuhteet ovat olleet ja ovat sellaisia, että koen eläväni kriisin keskellä. Työni psykoterapeuttina tapahtuu tätä taustaa vasten.

Inhimillisen tekijän uusinta vuodelta 2016 ammattiauttajan uupumisesta innoitti minut tämän tekstin kirjoittamiseen. Se on katsottavissa tästä linkistä. Suosittelen! https://areena.yle.fi/1-3259884#autoplay=true

Olen halunnut jo pitkään kirjoittaa tästä aiheesta, koska olen tiedostanut, miten paljon häpeää ja syyllisyyttä olen tuntenut siitä, että olen tilanteessa, jossa valintani ja olemiseni on tuottanut kärsimystä niin itselle, kuin muille. Se, etten ole osannut elää elämääni siten, että voisin todeta eläväni ”Joka solulla hyvää elämää.” Edelleen tykkään tästä ajatuksesta ja uskon siihen. Stressi, mitä edustaa kaikki epämiellyttävät tunteet, kuten ahdistus, suru, viha, turhautuminen vaikuttaa meihin solutasolla. Nyt on kuitenkin niin, että itse koen voivani solutasollakin huonosti. Tunnen sen mielikehossani jännityksinä, pallean puristuksena, keskittymiskyvyttömyytenä ja väsymyksenä.

Ammattiauttajiin, kuten psykoterapeutit, psykologit, papit yms. kiteytyy mielestäni ajatus ”valmiiksi tulleesta”, jolla on hyppysissään avaimet hyvään elämään ja terveeseen identiteettiin. Täytyyhän sen näin olla, koska he työssään pyrkivät auttamaan ihmisiä nimenomaan luomaan terveempää suhdetta itseen, ympäristöön ja näin kasvattamaan Hyvää omassa elämässään. Jossain määrin tämä on totta, mutta vain siinä määrin, että ammattiauttajalla on työkaluna ammatillisuus. Ammatillisuus on tietoa, taitoa ja kokemusta, sekä tietoisuutta itsestään. Tämä auttaa työskentelemään keskellä omaa elämän kriisiä. Se on myös oman rajallisuuden ymmärtämistä. Sitä että minäkin ymmärrän tarvittaessa astua hetkeksi syrjään, jos vointini sitä vaatii. 

Ammatillisuus ja vahva ammatti-identiteetti erottavat siis ammattilaisen autettavasta. Muuten tässä ollaankin hyvin samanlaisia. Me kärsimme samoista asioista. Vihaamme, suremme, ahdistumme ja pelkäämme. Stressikäyrät nousee ja laskee. Olemme kaikki hyvin keskeneräisiä ja identiteettimme elää jatkuvassa dynaamisessa tilassa. On ollut vapauttavaa päästää irti rakentamastani, harhaisesta ammattiegostani, joka esti minua hyväksymästä keskeneräisyyttäni. Sitä, että vaikka autan esim. parisuhderiisissä olevia, eronneita ja karanneita, ei tarkoita, ettenkö voisi itse kärsiä samoista ongelmista. Se, että elämäni tuntuu olevan tienhaarassa, kuten usealla asiakkaallani, ei tarkoita, ettenkö voisi auttaa ihmistä olemaan siinä tienhaarassa ja vaikka pystyttää hänen kanssaan telttaa siihen. Tommy Helssten kiteytti mielestäni hienosti sen, miten mahdollistuu toisen auttaminen, vaikka itse on kriisissä. Se on läsnäolo. Kuvailen sitä läsnäoloon asettumisena. Voin rehellisesti todeta, että työssäni kaikki muu tällä hetkellä tuntuu raskaalta, mutta kun asetun asiakkaan kanssa nojatuoleihin, niin vaivun läsnäoloon. Siinä on todella helppoa olla. Yksi vähiten stressaavimmista  hetkistäni elämässäni ovat varmasti nämä 45min, jotka vietän yhden asiakkaan kanssa kerrallaan ”tässä ja nyt”. Se on ei-tietämisen tila, jossa luovuus herää ja intuitio nostaa päätänsä. Siinä hetkessä ei ole stressiä, ei ongelmia. Ongelmat syntyvät vasta, kun mieleni karkaa menneeseen tai tulevaan. Voisi siis sanoa, että kriisini, jonka keskellä elän, on mieleni tuottama. 


Nyt kun kirjoitin tämän tekstin ja painan enteriä, niin tiedän päästäneeni irti hallinnasta ja kontrollista. Elän itseäni rehellisemmin todeksi ja näytän sen. Tiedän olevani inhimillinen ihminen ammatti-identiteettini takana. Ihan samanlainen kuin sinä.

Exiä, nyxiä, exien nyxiä ja nyxien exiä

Saimme viettää hilpeissä, ellei jopa "sokka irti" meiningeissä perheenjäsenemme valmistujaisia viime viikonlopulla. Sen verran muk...