F33.0

Status 

Vuorovaikutuksessa potilas aktiivinen, pohtiva. Itsereflektointikyky hyvä. Asiallinen ja koostunut, tunneilmaisu luontevaa. Alavireisyyttä ja masennusoireita esillä.

Suunnitelma

...

Potilas hyötyisi kuntoutuspsykoterapiasta

...

Lääkitykseen ei ole halukas, sen suhteen tilannetta syytä seurata.

Dg  F33.0 Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso ei somaattista oireyhtymää




Lääkärin B-lausuntoa ja psykiatrian sairauskertomusta lukiessani en voi välttyä pieneltä hämmennykseltä. Minustako tässä kirjoitetaan? Olenko minä tässä tekstiin piirtyneenä? 

Se olen minä. Totta tosiaan se olen minä. 

Huomioini kiinnittyy diagnoosiin: " Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso." 

Hetkinen! Milloin oli ensimmäinen masennusjakso? 

Yritän palauttaa mieleeni asioita psykiatrin ja tk-lääkärin kanssa käydyistä keskusteluista. Sen täytyi viitata ensimmäiseen avioero kriisiini vuonna 2006. Kyseessä oli shokkiero. Tuolloin surin, olin alakuloinen ja vetäytynyt. Varmasti nykyisten kriteeristöjen valossa olisin saanut masennusdiagnoosin leikiten, mutta tiesin, että näin tämä menee. Tätä se on, kun kohtaa kriisin. Kyllä, olin varmasti masentunut, mutta kukapa ei olisi, jos täysin yhtäkkiä menettää puolison, ydin perheen ja yhteisen kodin. On normaalia reagoida epänormaaliin tilanteeseen. On normaalia masentua.

Olen siis ollut jo aikaisemminkin masentunut. Olkoon niin.

Entä nyt?  Ymmärrän, että jälleen oireiluni on normaalia reagointia. On normaalia reagoida, jos elämänmuutoksen myötä jo pitkittynyt stressi muuttuukin kriisiksi. Tässä kohtaa haluan sanoa, että stressini ei ole ollut työperäistä. Työni on itseasiassa usein ollut lepoa stressistä. Kun istahtaa lepotuoliin ja lähtee matkalle asiakkaan sielunmaisemaan, niin maisemat todellakin vaihtuvat. Kirjaimellisesti.

Olen kuitenkin joutunut viimeisen reilun kahden vuoden aikana laskemaan asiakas määriäni. Teen lyhyempää työviikkoa. Käytän rahan tienaamiseen vähemmän aikaa ja vapautuneen ajan käytän mielekkääseen olemiseen ja tekemiseen. Palautumiseen ja lepoon. Lomailen niin paljon, kuin vain yrittäjän pörssini antaa myöten. 

Olen hakeutunut hoidon piiriin. Se on tullut selväksi.

Sen seurauksena tulin näkyväksi elämäntilanteeni ja vointini suhteen, en vain itselleni vaan myös ympäristölleni. Olen tullut näkyväksi viralliselle terveydenhuoltojärjestelmälle. Ei sillä, ettenkö olisi uskonut omia kokemuksiani, mutta näkyväksi tuleminen oli itselle merkittävää. Se oli kuin siunaus. Sain myös yhteiskunnan tuen hoidolleni. Lakisääteisen hoidon. Se kuuluu minulle, jos sitä tarvitsen. 

Minä en vain tarvinnut sitä. Minä v a a d i n sitä. Hakeuduin hoidon piiriin, jotta pääsen aloittamaan pitkän terapian kelan tukemana. Tiesin hyötyväni terapiasta. Tiesin, mitä tarvitsin. Omakustanteisesti olen käynyt terapeutillani jo puoli vuotta, mutta se käy lompakon päälle. 

Tarvitsin diagnoosin.

Lähdin metsästämään diagnoosia. 

Sain sen. F33.0.

Normaalia reagointia epänormaalin tilanteeseen.

Normaalia reagointia. Tervettä sekin. 

Terveyttä on myös tunnistaa oma tilanne. Terveyttä on avun hakeminen. Terveyttä on avun vastaanottaminen. Olen monessa mielessä terve, kuten myös kaikki asiakkaani, jotka ovat hakeutuneet luokseni psykoterapeuttiseen hoitoon. Enemmän terveitä, kuin sairaita. Tai kuten olen kerran kuullut sanottavan; " Niin pitkään, kun ihminen hengittää, hän on enemmän terve kuin sairas."

Omassa työssäni en ole kovin diagnoosi keskeinen. Tarkoitan sillä sitä, että hoito on paljon enemmän kuin sairauden hoitoa. Tämän vuoksi minulle itsellenikään ei ollut hirveästi väliä, mikä diagnoosi sieltä tulisi. Pääasia, että diagnoosi tulee. Ehkä suurpiirteisyyteeni vaikutti myös oma tietoisuus psykiatriasta. En kuitenkaan halua kannustaa ketään tämän kaltaiseen suurpiirteisyyteen. On hyvä olla tietoinen, mitä diagnooseja psykiatrit esittävät. Ehdotuksia voi nimittäin tulla useampiakin.

Asenteeni voi kuulostaa jo eräänlaiselta diagnoositehtailulta, muttei se sitä ole. Olen diagnoosini ansainnut. Merkintä potilastiedoissa on totuuden mukainen.  En kuitenkaan useinkaan usko, että nyt minä tai asiakkaani olisimme niin sanotusti "sairaita". Näen psyykkisen ja psykofyysisen oireilun nimenomaan ihmisen elämässä syntyneiden moniulotteisten tekijöiden seurauksina. Taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia, kriisejä, kaltoin kohtelua, väkivaltaa tai sen pelkoa, pitkään jatkunutta stressiä jne. Järjestelmämme on vain rakentunut sen kaltaisekksi, että meillä hoidetaan "sairaita". Hoidetaan sairautta, jolla on jokin dg numero ja nimi. Sitten yritetään saada potilas oireettomaksi tai edes jotain sinne päin. 

Haluan kuitenkin lisätä, että diagnoosijärjestelmästä on myös hyötyä. Se auttaa fokusoimaan hoidon oikeaan suuntaan. On hoidon kannalta merkitystä, että diagnoosi määritellään oikein. Se ei välttämättä olekaan ihan helppo juttu. Ei varsinkaan psykiatriassa. Siellä jos jossakin lääketieteellinen diagnosointi on jossain määrin hakuammuntaa. 

Mitä ajatella siitä, että kuntoutuspsykoterapian palveluiden tuottaja tarvitsee itse kuntoutuspsykoterapiaa?

Tuon teille esille pari asiaa psykoterapeutin psykoterapiassa käymisestä.

Se, että psykoterapeutti käy terapiassa, on jo osa psykoterapeutin koulutusta. Se on pakollista. Se on osa psykoterapeutiksi kasvamista. Tehdä matkaa itseen ja kehomielensä sopukoihin. Tunnistaa ja tunnustaa piiloon kätketyn. Tehdä tiedostamatonta tietoiseksi. Tällä turvataan psykoterapeuttinen työskentely, jossa terapeutin on oltava tietoinen sisäisistä yllykkeistään, motiiveistaan ja reaktioistaan.  Jos terapeutin tiedostamaton saa vapaasti leikkiä terapiaistunnossa, ollaan vaarallisilla vesillä. 

Kuntoutuspsykoterapia on kuitenkin eri asia kuin koulutuspsykoterapia. Viimeksi mainittuun ei tarvita diagnoosia. 

Psykoterapeutin työ on siinä mielessä poikkeava, että oma tila, oma sisäinen tila on merkittävin asia psykoterapeutin työssä. Ei hienot menetelmät ja työkalut, vaan oma tila ja siitä tilasta käsin luotu suhde asiakkaaseen. Tässä mielessä lähes kaikki asiat joilla me pystytään vaikuttamaan omaan tilaan, on psykoterapeutille kasvun väline. Se voi olla kirja, musiikki, luonto, täydennyskoulutus, elokuva, rosenterapia, vyöhyketerapia, jooga, meditaatio, patikointi yms. mutta pakollisena oma pidempi psykoterapiahoito. Ainakin kerran, jolloin se on koulutukseen sisällytettynä. 

On myös tärkeää ymmärtää, että auttajat tarvitsevat auttajia. Meihin pätee elämän samat lait, kuin muihinkin. Emme ole immuuneja kriiseille ja traumaattisille tapahtumille. Emme ole immuuneja elämänmuutoksille ja stressille. Me jaamme saman ihmisyyden kaikkien ihmisten kanssa. Jaettu ihmisyys on myös psykoterapian perusta. ❤️

Lopuksi suuntaan loppu sanani asiakkailleni. Jos sinä rakas asiakkaani tunsit tätä tekstiä lukiessasi vaikeita fiiliksiä, hyviä fiiliksiä tai mitä tahansa fiiliksiä, niin kaikkea esiin noussutta  voimme käsitellä terapiassa jos sille tarvetta on. 

❤️ Terhi




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Exiä, nyxiä, exien nyxiä ja nyxien exiä

Puoskari Maria ruotuun!