Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Lohikäärmeen viesti

Kuva
  Uskokaa tai älkää, mutta lohikäärme kuljettaa meidät hoitajien työtaisteluun. Olen entinen sairaanhoitaja.  Olen nainen.  Olen nainen, jonka sukulinjan naisia leimaa enemmän ja vähemmän alistuminen. Tämä ei mitenkään ole yllättävää. Nämä rivit voisi kirjoittaa lähes jokainen nainen oman sukulinjansa naisista. Alistuminen ja muiden tarpeet etusijalle asettaminen on kirjoitettu meihin syvälle.  Syvyyteen kirjoitetut kuorituvat kuitenkin ajan saatossa kohti pintaa, jolloin niitä voidaan alkaa tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan.   Eilen aamulla, samaisena päivänä, kun "pakkotyölaki" ajettiin läpi, nostin tarotkortit.  Nostin neljä korttia sillä intentiolla, että halusin vastauksia hoitajien tilanteeseen. Heti ensimmäisen kortin nostettuani tiesin, ettei tämä voi päättyä kuin hyvin. En kuitenkaan osannut luoda tulkintaa, jonka olisin osannut sanoittaa. En yksinkertaisesti löytänyt sanoja.  Viime yönä kuitenkin sanat alkoivat virrata minusta ja ymmärsin, että viime aamuisen pöyt