Lohikäärmeen viesti
Uskokaa tai älkää, mutta lohikäärme kuljettaa meidät hoitajien työtaisteluun.
Olen entinen sairaanhoitaja.
Olen nainen.
Olen nainen, jonka sukulinjan naisia leimaa enemmän ja vähemmän alistuminen. Tämä ei mitenkään ole yllättävää. Nämä rivit voisi kirjoittaa lähes jokainen nainen oman sukulinjansa naisista. Alistuminen ja muiden tarpeet etusijalle asettaminen on kirjoitettu meihin syvälle.
Syvyyteen kirjoitetut kuorituvat kuitenkin ajan saatossa kohti pintaa, jolloin niitä voidaan alkaa tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan.
Nostin neljä korttia sillä intentiolla, että halusin vastauksia hoitajien tilanteeseen. Heti ensimmäisen kortin nostettuani tiesin, ettei tämä voi päättyä kuin hyvin.
En kuitenkaan osannut luoda tulkintaa, jonka olisin osannut sanoittaa. En yksinkertaisesti löytänyt sanoja.
Viime yönä kuitenkin sanat alkoivat virrata minusta ja ymmärsin, että viime aamuisen pöytäni viesti on paljon syvempi, kuin vielä eilen edes osasin ymmärtää.
Tässä on korttipöytä:
1. Lohikäärme ( sauvojen 10 ) Tilanne
2. Korppi ( miekkojen lähetti ) Haaste
3. Hyytämöinen ( miekkojen 4 ) Neuvo
4. Pakan pohja: yleinen energia
Kalanluinen kannel ( maljojen 3 )
LOHIKÄÄRME
Lohikäärmekortti edustaa perinteisessä tarotissa sauvojen kymppiä. Kympit edustavat jonkin syklin päättymistä ja uuden syklin alkamista.
Sauvojen kymppi voi usein viitata bönäriin. Työtaistelu kontekstissa ei kyllä osuvampaa korttia olisi pöytään voinut nostaa. Väsymys ja uupumus on ilmeistä, jonka vuoksi muutostarve on suuri.
Tässä kortissa näen kuitenkin jo vahvaa, voimakasta muutosenergiaa. On jo otettu askeleita poispäin tukalasta tilanteesta. Tarve vapautumiseen on ilmeinen ja voimakas sisäinen tulienergia ajaa kohti muutosta.
"Lohikäärme edustaa rohkeutta ja vahvuutta. Olet kuin soturi, joka selviytyy mistä tahansa vaarasta tai haasteesta. Uskot itseesi ja omiin kykyihisi ja puolustat aarteitasi raivokkaasti tarpeen vaatiessa. Sinua saatetaan koetella eri tavoin, mutta et luovuta, vaan taistelet rohkeasti vastustavia voimia vastaan ja selvität tiesi ulos tukahduttavista olosuhteista. Et tee minkäänlaisia kompromisseja, etkä suostu ohjailtavaksi. Taistelet tiesi ulos ahtaasta verkosta voittajana. Taistelu voi viedä voimia, mutta lopulta aarre on sinun. Voit todeta, että se onkaiken näkemäsi vaivan arvoinen."
TAISTELUTAHTO * LUOVA VOIMA * HENKINEN RIKKAUS * ROHKEUS * VARJOJEN VOITTAMINEN * PELOISTA VAPAUTUMINEN * VOIMAKAS SISÄINEN TULIENERGIA * ROHKEA SOTURI * UUDET ALUEVALTAUKSET
(Susanna Salo (2017), Ukon pakka, Kalevalainen Tarot, Salakirjat 141-143)
KORPPI
Lohikäärmeen jälkeen kohtaamme haasteen eli Korpin.
Näen korpin tässä tulkinnassa poikkeuksellista älyä ja viisautta edustavana, jonka tuomaa syvällistä viestiä ei ymmärretä tai sitä vähätellään jopa tuomitaan. Se piirtyy esille lähinnä väärinymmärrettynä haaskalintuna, joka ravinnokseen syö haaskoja, kuolleita kaloja ja roskia assosioituen näin mielessäni hoitajien työoloihin, palkkaukseen, sekä asenteisiin heitä kohtaan.
- Kyllä ne pärjää vähemmälläkin.
Haasteena onkin ymmärtää korpin todellinen luonto, joka edustaa tietoa ja totuutta.
"Korpin opetus on oman voiman löytäminen ja sen käyttäminen. Sen voimaa on oman elämän herruus ja päätösvalta, sillä korppi osaa olla terveellä tavalla itsekäs. Korppi opettaa selviytymään, ajattelemaan selkeästi ja tekemään valintoja, jotka luovat paremmat edellytykset omalle hyvinvoinnille. Korppi on sekä valon ja pimeyden edustaja. Tämä merkitsee sitä, että sillä on kaikenkattava näkemys tilanteesta, eikä mikään jää tarkkasilmäiseltä korpilta huomaamatta."
TIETO * VIISAUS * OPPIMINEN * ÄLYLLINEN SELKEYS * VOIMA * LAHJAKKUUS * TERVE ITSEKKYYS * LUOVA JA OMAPERÄINEN AJATTELU * LOISTAVA AJATUKSEN VOIMA
(Susanna Salo (2017), Ukon pakka, Kalevalainen Tarot, Salakirjat 206-208)
Työtaistelussa hoitajista esiin noussut todellinen korpin luonto on akilleen kantapää työantajapuolelle. Olisi paljon mukavempaa, että hoitajat pysyisivät haaskalintuina, jotka selviytyäkseen pystyvät pitämään itsensä hengissä jätöksillä ja roskia syömällä. Siinä sivussa lähettelisivät kiitoskortteja kollegoille hyvästä työstä.
KIITOS MUTTA EI KIITOS.
Kun korppi astuu kuvaan, kuvaan astuu selkeys. Varjot valaistaan. Tietoisuus laajenee. Korppi kuljettaa kohti tervettä itsekkyyttä ja rtipäästämistä alisteisista valtarakenteista, joiden toiminta on mahdollistunut alistumisen myötä. Ei enää.
Tämä työtaistelu on naisasia. Tämä on suuri naiskysymys ja korppi tietää sen. Sen tietää myös lohikäärme. Edustaahan se feminiinistä arkkityyppiä.
HYYTÄMÖINEN
Neuvoksi pöydälle nousi Hyytämöinen, jota perinteisessä tarotpakassa edustaa miekkojen nelonen. Se kysyy, kuinka voisit lisätä mielenrauhaa, lepoa ja jaksamista tilanteessasi. Se voi kertoa myös parantumisesta ja toipilasajasta.
Pohjolan akka Louhi lähetti tarinan mukaan pahan pakkasen Lemminkäisen ja hänen sotatoverinsa Tieran vastustukseksi heidän lähestyessä sotaveneellään Pohjolaa kostoaikeissaan. Uhmakas sotaretki mahtavaa Pohjolaa vastaan oli käydä miesten hengen päälle, mutta loppuenlopuksi sovinto löytyi Lemminkäisen ja pakkasen välillä.
TURHA TAISTELU * TAPPIO * UHKAROHKEUS * YLPEYS * UHOAMINEN * KOSTO * ENERGIAN HAASKAAMINEN * SUUNNAN MUUTOS * VASTUSTUS * VÄÄRINKÄSITYKSET * PERÄÄNTYMINEN * ASELEPO
Louhi on Pohjolan, Manalan hallitsijatar ja matriarkka, jossa on ihaltavaa ylväyttä ja vetovoimaa. Hänessä yhdistyy alitajuiset voimat ja intuitiivisuus vahvoihin naisellisiin johtajan ominaisuuksiin.
(Susanna Salo (2017), Ukon pakka, Kalevalainen Tarot, Salakirjat 40-41)
Louhi mainitaan kortissa vain ohimennen, muttei tarvitse olla kuin kaukaa viisas ymmärtääkseen, että tässä tapauksessa hän edustaa juuri niitä syvältä alitajunnasta nousevia voimia, joita tässä onkin tovi jo odoteltu. Aika on todellakin kypsä ja paluuta vanhaan ei ole. Louhi on puhdasta vastalääkettä alistumiselle ja liialliselle nöyryydelle.
Tulkitsen tämän siten, että Pohjolan emäntää ei kannate suututtaa. Liian uhkarohkeat ja uholla säestetyt yritykset osoittaa omaa voimaansa voivat koitua kohtaloksi. Jos vielä ei ole tarpeeksi tukalat oltavat, niin tiedoksi, että louhi tarkoittaa liekkiä, salamaa ja Acricolalla lohikäärme esiintyy myös muodossa louhikäärme! (www.kielikello.fi)
Huh huh! Hottia on!
En tiedä teistä lukijoista, mutta minusta tuntuu, että on turha taistella näin voimakkaita voimia vastaan. Vai mitä?
Lopuksi viimeisenä, muttei vähäisempänä pakan pohja.
KALANLUINEN KANNEL
Väinämöinen valmisti hauen leukaluusta kalanluisen kanteleen, joka oli kalevalan ensimmäinen kantele. Hän soitti sillä usean päivän ja suuri ilo puhkesi siitä ilmoille.
Kortti ilmentää täyttymystä, täydellistä iloa, onnea, tyytyväisyyttä ja yhteistä juhlan aikaa.
Kortin teemaan liittyy myös yllättävien käänteiden muuttuminen voitoksi. Odottamattomat haasteet voivat avata uusia ovia ja mahdollisuuksia. (Susanna Salo (2017), Ukon pakka, Kalevalainen Tarot, Salakirjat)
On sanomattakin selvää, ketkä voiton maljastasta vielä jonain päivänä juovat. Sen enempää tätä tuskin on tarvetta tulkita. Tämä on selvä pyy.
Kannel soikoon!
💗
PS. Se mitä tapahtuu nyt hoitajille, tapahtuu meille kaikille. Oletpa siis terveydenhuoltoalalla tai et. Olet hoitaja tai et. Mies, nainen tai muun sukupuolinen. Tämä viesti on sinulle, jos se resonoi.
Kommentit
Lähetä kommentti